Lähdin 17.1.2012 Kirkkonummelle Lepaalta, alla isän Ford Mondeo, poltin röökin siinä E18 eli Tampere-Helsinki valtaväylän varrella ABC Myllykukon risteyksen bussipysäkillä. Sinänsä tuntui kuin olisi ollut kuningas, koska päivän ensimmäinen tupakka laittoi vipinää kehoon. En oikein tainnut tajuta, miten vaarallista periaatteessa sellaseen paikkaan on pysähtyä.
Muutenkin Suomessa, kuka tahansa voi huomata jätkän olevan nöyhtänen päästään, tupakalla ja aivan liian kiltti lyömään takaisin. Olisi puhelinkin taskusta vaihtanut omistajaa hetkessä jonkun sukulaistaan muka hakemaan joutuvan tyypin oletussoiton jälkeen. Kannattaisi olla varovaisempi J…
Kokeillaan nyt millaista tulosta saa joka päivä muokkaamalla edellisen päivän tekstin.
Se on todella väärin, että odotan kavereiden olevan aina langalla valmiina auttamaan ja viettämään aikaa juuri silloin kun itseäni sattuu huvittamaan. Ei ole mikään ihme, etten enää oikeastaan koskaan saa mitään puheluja muilta enkä ylipäänsä kontaktia. Se menee niin, että soitan kaverin työpaikalle, josta se on jo poistunut kotiin perheensä luo ja saan annettua itsestäni sellaisen kuvan, että olen laittoman pilven perässä soitteleva vanha kaveri. Hyvä Johan!
Elämässäni on alkanut ohjauspyörä heittämään sen verran pahasti, että olisin valmis milloin vai n ottamaan Katan takaisin ja päästämään henkisistä jutuistani irti, joten voi vain huokaista JA toivoa asioiden olevan niin kuin pitääkin. Tänään just tajusin, miten koko henkisyyteni on ollut valheen voiman kasvattamista ja ihan lapsellisen elämänkatsomuksen ylläpitämistä. Tuntui aika “pahalta” tajuta se. Ylpeys on yhtä kuin psykoosi. Psykoosi on yhtä kuin vanha arvoton koiran retale. Vanha arvoton koiran retale on määrittelemätön ja muodoton pyhyyden tuolle puolen menevä minäkuvan tuhoamisen jälkeinen tunne, kun huomaa että sama vain jatkuu ja jatkuu.
Yli viikko ilman mitään harjoituksia; kenenkä värähtelyjä nyt käytän hyväkseni tai mistä lähteestä otan sitä energiaa. You don´t share your life with anyone…so?
Tytöistä: Mis mun röökit? Yks on jäljellä enkä uskalla sitä polttaa koska haluun nähdä mitä huomenna tapahtuu, kun on toinen päivä ilman. Vaanivat kumipyöräiset kioskien tappajat, autot on ihan hirveitä. Niitten kanssa porsastelu on kyllä taas niin lapsellista.
Näin siinä Kirkkonummen Teboilin parkkiksella autossa GrillDog kädessä kun faija ajoi ohi. En tajunnut sen ilmettä, mutta siitä tuli ylepys mieleen. Onko niin vaikeaa pysyä kotona? Mitä varten täytyy kruisia ympäriinsä sillä iällä, kun kaikki on jo valmiina? Omalla kohdallani taas en näe mitään ristiriitaa, että vaikutin keskustassa pitkästä aikaa. Jolkin metsässä oli ihan hienoa tsippailla ja ne Tiimarin muijat varmaan tajus mitä tarkoitin sillä, kun keräsin siitä takaovelta natsat pois…
Historiaa kirjoitetaan uusiksi. Tebarin myyjät varmaan laittoi vähän liikaa paistettua sipulia hodariin. Kirjaston yleinen pinnallisuus näkyi selvästi siinä naurettavassa taidenäyttelyssä “Lintu vai okapi.” Syvyyttä oli tauluissa niin vähän että koko huone tuntui ihan littanalta ja sitä mitä ihmiset näyttävät ulospäin oli kehuja kirjastosta kovaan ääneen, enkä edes tajunnut vastata: “Ja korkeakattoinen.”
Huomiota voi antaa myös ihan tavallisille ihmisille ja tässä oli minulla iso opetus, kuinka joku jolla ei nähtävästi ole mitään omaisuutta ja asiat aika epävarmana, tulevaisuus pelottavana, näkee hillittömän hyvän onneni.
Koko itsekuriharjoitteluni on luhistunut lahjusten ottamisen vaikutuksesta. Tykkään niin paljon kun on liikaa rahaa ja voi tuhlata. En vain tajua että järki siinä lähtee, ja kaverit siinä mielessä ettei enää olla samalla tasolla.
